Pelisi identiteetti

Ihminen rakentaa aina identiteettinsä jonkin varaan. Se voi olla vaikkapa piirre, taito tai ominaisuus. On hyvin vaikea säilyttää malttinsa, jos jokin elementti itsessä herättää muissa ihmisissä suuresti ihailua. Olemme alttiita ihailulle ja imartelulle. Haluamme hakea paikkaamme ja statustamme heimossamme. Usein hakeudumme siihen seuraan, jossa statuksemme on korkeimmillaan. Siellä on meidän paikkamme. Siellä meitä arvostetaan.

Evolutiivisesti ajatellen tämä on niin kovin ymmärrettävää. Aivomme palkitsevat meitä onnistumisesta ja saavat meitä suuntaamaan kiinnostusta ja resursseja siihen suuntaan, mistä saamme leivän parhaiten pöytään ja missä statuksemme on korkeimmillaan. Status on tärkeää, sillä korkealla statuksella pääse parittelemaan. Kumppani löytyy yleensä samasta heimosta. Samat arvot, geenit ja ominaisuudet vahvistuvat ja jälkeläinen pääsee taas parhailla mahdollisilla eväillä taistelemaan seuraavien sukupolvien asemista vahvistuneella geneettisellä kompetenssilla. Tämä biologinen vaisto ja mekanismi varmistavat sen, että geenimme säilyvät evoluution myrskyissä.

Tätä luontaista biologista toimintamalliamme käytetään hyväksi ja huijataan myös laajasti.

Arvot – pelifilosofia

Arvot ovat hämmentävä käsite. Niitä voisi kuvata elämämme pelifilosofiaksi. Ne ovat pohjana jokaiselle isolle päätökselle, jotka elämässämme teemme.

https://www.youtube.com/watch?v=nLQN5k3idUE

Arvot voidaan johtaa myös sisäiseksi ääneksi, jonka lähde voidaan fysiologisesti määrittää. Aivoissa on osa nimeltä insula. Se käsittelee lukemattoman määrän aistien pieniä nyansseja, jotka yhdistyvät tietoiseen mieleen.

Joku viisas sanoi:

Kaikki elämämme muistissa ja alitajunnassa olevat kokemukset, kasvatuksemme ja rakennettu ymmärrys tunnetiloineen ja faktoineen lähettää jokaisessa päätöksessä tietoiseen mieleemme viestin, joka tuntuu joltain.
Insular cortex, Wikipedia

”Minusta tuntuu, että tämä on väärin.”
”Minusta tuntuu, että tämä on oikein.”
”Tässä ei nyt jokin täsmää.”

Tuon tunteen pohjalta teemme usein elämämme tärkeimpiä valintoja. Ihminen ei välttämättä ole tietoinen kaikista tunteeseen vaikuttaneista tekijöistä. Joskus tuon tunteen saa vain aikaan vain pienellä vilkaisulla kokonaisuuteen. Minulla on yhä usein tämä tunne, kun kävelen RAY:n pelisalin ohi, jossa kasinon valot vilkahtavat ja, jossa VIP-asiakkaan nuhjuisen takin hiha heilahtaa saattaen hedelmät jälleen uudelle kierrokselleen osana skinnerin boxia.

Operant conditioning chamber, Wikipedia

Sama tunne tulee vielä vahvempana, kun jututan nuorta pokeriammattilaisen statuksen saavuttanutta, joka itsevarmasti kertoo jättäneensä koulunsa kesken ja siirtyneensä panostamaan täysipäiväisesti pokeriuraansa muutama vuosi sitten tulleen ison turnausrahastuksen rohkaisemana.

Saan hänen huomionsa ja arvostuksensa, kun kerron hänelle itsekin pelanneeni hyvin isoilla panoksilla ja suurilla tuntiansioilla pokeria jo vuosia. Rehentelyn tarve katoaa ja hänen silmistään ja olemuksestaan näkyy nyt pelon pilkahdus, kohonnut verenpaine ja orastava stressioireyhtymä. Pää painuu alas ja artikulaatio on hermostunutta hänen kertoessaan, että nyt hänellä on menossa pitkä tappioputki. Säästöjä on kuitenkin onneksi vielä jäljellä.

Takaa kaverit kohottavat maljaa mestarille, joka totutusti laittoi pöydän kaikille koreaksi. Asetetusta roolista on pakko pitää kiinni. Kyllähän kaikki esikuvatkin antavat elintason näkyä.

Kyllä se huono tuuri vielä kääntyy, kun jaksaa vaan kovasti tehdä töitä pelinsä eteen ja katsoa noita opetusvideoita, hän toteaa. Yritän vaivihkaa ohjata keskustelua koulunkäynnin tärkeyteen. Nuori mies kuitenkin näkee koulunpenkin hänen pelinsä kehityksen esteenä.

Nopea arvio pojan kompetenssista, identiteetin heikkoudesta, psykologiansa, fysiologiansa ja elämän positionsa täydellisestä ymmärtämättömyydestä saa minut voimaan pahoin. Hänen kehonsa oli jo adaptoitunut pelin tuottaman stressin käsittelyyn ja mielensä nauliintunut ennalta arvattavaan tulevaisuuteen. Noina hetkinä minulle vain tulee tunne siitä, että tämä on väärin. Ei taida poika tietää millaista peliä hän pelaa eikä sitä, millaista tulevaisuutta kohti on elämänsä peliään pelaamassa pelimerkkinä jossain paljon suuremmassa pelissä.

Ihmisraukka.

Onneksi peliurani aikana tarvitsi tuijottaa vain ruudulla näkyvää virtuaalista vastustajan persoonatonta nimikylttiä, josta ei välittynyt elämätön elämä, vääristynyt identiteetti, sosiaaliset ongelmat, eikä aivojen ja hormonien erityksen toimintahäiriöt.
Liika informaatio olisi ollut ehkä näin herkkähipiäiselle saalistajalle liian iso pala purtavaksi.

Käsien arvojärjestys

Toisin kuin pokerissa, elämässä on olemassa erilaisia käsien arvojärjestyksiä. Toisen elämänpelissä kolmosilla voittaa täyskäden. Toisen elämässä luotetaan siihen perinteisempään arvojärjestykseen. Jokainen ihminen määrittää elämänsä arvojärjestyksen itse.

Oli aikoja, jolloin moralisoin ja tuomitsin vahvasti esimerkiksi pokeriammattilaisuuden ja uhkapelibisneksen vastuuttomana tapana hankkia elantonsa. Elin konfliktissa. Toisaalta ulottuvillani oli se mistä monet parikymppiset vain voivat haaveilla. Voisin kiertää maailmaa, viettää vapaata elämää, nostella tyttöjä baaritiskille ja pelata pokeria palmujen alla Pina Coladaa siemaillen. Samalla voisin hankkia taloudellisen vapauden rakastamaani peliä pelaten.

Toisaalta hartioilla painoi jostain mielen syövereistä lasetettu vastuu ja velvollisuuden tunne. Edessä pelotteli todentuntuinen mielikuva onnettomasta vuosikertaviskiä rakastavasta viisikymppisestä sisällötöntä elämää elävästä pelurista, joka mittatilauspuvussaan katsoo alas norsunluutornistaan luomustaan; kasinokompleksia, jonka Skinnerin laatikoin tavoin on hän optimoinut vangitsemaan ihmisten mieliä, ja miettiessään sitä perintöä, jonka tähän maailman lyhyen elonsa aikana jättää, toivoo tehneensä erilaisen valinnan nuoruudessaan; tätäkö on olla menestynyt?

Pelimies – sosiaalinen eläin

Vasta psykologiaa enemmän lukeneena ymmärsin, että ihmisellä on luontainen tarve tulla hyväksytykseen omien arvojensa valossa. Häpesin pelurin identiteettiäni niiden ihmisten, sen yhteisön edessä, jonka koin tekevän tärkeää työtä yhteiskunnan eteen, ja joiden koin halveksuvan pelurin uraa.

Pelurin uran tuomitseminen oli tapani pitää kiinni maailmankuvastani, arvoistani ja valinnastani. Saman ilmiön voitte havaita yhteiskunnassa erilaisia tiukkoja dogmeja ja moraalisääntöjä noudattavien ryhmien parissa. Näistä monien on hyvin vaikea olla puuttumatta erilaisen maailmankuvan mukaan elävien elämään. Tuomitseminen, hyljeksintä ja halveksunta, ja ikuisella kadotuksella pelottelu on tapa vahvistaa omaa uskoaan valitsemallaan tiellä.

Kukaan ei tiedä totuutta. Onko edes olemassa oikeita arvoja?

Suojellakseni maailmankuvaani vältin muodostavani ystäväpiirini pokerimaailmasta. Ihmisellä kun on taipumus hakeutua kaltaistensa joukkoon, viettää aikaa omassa heimossaan jaetussa maailmankuvassa, yhteisissä huolissa ja keskustelujen aiheissa sekä arvomaailmassa. Jaettu maailmankuva tuo turvaa, vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja on evoluution saatossa auttanut selviytymään heimojen välisissä taisteluissa. Ihminen on siinä mielessä jännä olento, että arvot, maailmankuva ja energia välittyvät.

Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta pelimiesten pelottomuuden, olemuksen, vapautuneisuuden, seikkailunhalun, välittömyyden, kursailemattomuuden, rohkeuden ja saalistamisen vietin kanssa. Minulla oli kuitenkin tunne, että jotain tästä toiminnantäyttämästä yhtälöstä puuttui. Kaipasin jotain syvällisempää ja merkityksellisempää. Hyvin harvoin aistin tätä samaa kaipuuta pelimiesten olemuksesta. Oli vaikea tuntea sielujen sympatiaa, enkä halunnut hukata tätä puolta itsessäni. Impulssien aallot ovat kuin myrsky merellä – on vaikea nähdä kauemmas horisonttiin, kun vaahtopäät lyövät vasten naamaa.

Vasta noin viimeisen viiden vuoden aikana oma maailmankuvani, elämänfilosofiani ja uravalintani ovat vakiintuneet niin selkeiksi, etten kyseenalaista elämäni isoja valintoja. Kykenen takuuvarmasti vastustamaan pelimaailman valojen houkutusta, sitä ihanaa nettipeleistä tuttua oman vuoron äänimerkkiä, onnistumisen tunnetta bluffaamalla voitetun potin jälkeen, ja sitä menestyneen pelimiehen statuksesta johtuvaa arvostusta pelimiesten yhteisössä. Oman position ymmärtäminen maailmassa on yhtä tärkeää kuin oman position ymmärtäminen pelipöydässä. Sillä erotuksella, että toista peliä näistä pelataan huomattavasti isommilla panoksilla.

Useiden vuosien jälkeen aloin jonkin verran liikkua pokeripiireissä. Itsetunnon vahvistuessa oli myös helpompi oppia hyväksymään maailmankuvansa ja itsensä sellaisena kuin se on ja ymmärtää, että olemme kukin erilaisia yksilöllisillä tarpeillamme, intohimoillamme ja elämänpoluillamme.

Olenkin saanut muutamia kavereita pokerin kautta. En kadehdi heidän miljooniaan ja elämäntyyliänsä, eivätkä hekään kadehdi minun elämäntyyliäni ja ajatusmaailmaani. Tai ehkä me molemmat hieman kadehdimme toisiamme. Ehkä myös vähän säälimme. Molemmat olemme oikeassa.

Omaa elämän pelipöytääni etsiessä tutustuin paljon myös erilaisiin motivaatioteorioihin. Useammassa lähteessä toistuvat kolme asiaa, jota ihminen tarvitsee:

Autonomy: Ihminen kokee vaikuttavansa työhönsä. Häntä ei ohjeilla ylhäältä käsin.
Mastery: Ihminen kokee kehittyvänsä työssään. Meillä on sisään rakennettu halu kasvaa.
Purpose: Ihminen kokee tekevänsä työtä, jolla on jotain merkitystä.

Minun kohdallani oli aikaa selkeää, minkä edellä mainituista koin puuttuvan peliammattilaisen uraltani.