1. Miten pelisi kehittyy?

    Aivot on siinä mielessä jännä elin, että ne kehittyvät harjoitellessa kuin lihas, mutta äärettömän paljon monimuotoisemmin ja suorituskyvyltään monin verroin vahvemmaksi. Se, miten elämme ja millaisia impulsseja aivoillemme annamme, muokkaa vahvasti sitä, millaisessa todellisuudessamme tulemme elämään. Joillekin maailma aukenee, aivan kuten se Neolle aukeni elokuvassa Matrix punaisen pillerin valinnan jälkeen. Joillekin totuus on liikaa. Itse kuulun kuitenkin siihen joukkoon, joka tuijottaa mieluummin turmeltunutta totuutta kuin kiillotettua kulissia.

    Intohimoammatin valinnassa on se ikävä puoli, että se yleensä supistaa vahvasti kiinnostuksen kohteita. Aivot keskittävät kaiken kapasiteettinsa pienelle alueelle. Osa aivojen hermoyhteyksistä jää harjoittamatta. Intohimo on kuitenkin usein se ainoa tie ”flow” -tilaan, siihen kaikkein antoisimpaan työskentelyn hetkeen, jolloin ajan ja paikan taju katoaa. On vain yhtä tekemisen kanssa.

    Myös erinomaisuus saavutetaan yleensä vain flow:n kautta. Intohimon ja riippuvuuden välinen ero on yleensä hiuksenhieno. Usein kyse on fysiologisesti tarkasteltuna täsmälleen samasta ilmiöstä. Ainoa erottava tekijä voi olla henkilön ja tekemisen suhde ulkoiseen maailmaan. Se, onko voittava pelaaja, määrittää kuitenkin heikosti sitä, omaako voittavat aivot vai ei.

    Tunne psykologinen pelisi

    Psykologiaa lukiessani opin myöhemmin paljon psykologisesta profiilistani.

    Kuuluin tappajien ja saavuttajien joukkoon. Minua kiihotti haastaminen ja palkkio. Tähän samaan ryhmään kuuluvat useimmiten luontaiset poliitikot ja High Stakes -pokerin pelaajat.

    Muita psykologisia profiileja ovat sosialisoijat, joihin kuuluvat railbirdit – he, jotka usein rakastavat kokoontua foorumeille ja jakamaan ajatuksia maailmankuvastaan – vaikka pokerista. Heille yhteisön kanssa hengaaminen on paljon tärkeämpää, kuin itse aihe, jonka ympärille kokoonnutaan.

    Seikkailijat/etsijät ovat uteliaita luonteita, jotka yleensä etsivät uutta ja tutkivat uusia mahdollisuuksia.

    Kaikissa meissä on näitä kaikkia psykologisia ulottuvuuksia, mutta useimmiten jokin on dominoivana persoonana. Tiede on uteliaisuutta ja ymmärsinkin myöhemmin opiskelujeni kautta vahvistavan aivoissani etsijä/seikkailija -ominaisuuttani. Nykyisin tämä taitaa olla vallitseva ominaisuuteni. Koin myös vahvaa tarvetta oman heimon löytymiselle ja sosialisoimiselle– filosofoinnille ja maailmanparantamiselle toisten kanssa.

    Me emme välttämättä suoraan synny tiettyyn profiiliin, vaan myös kasvamme siihen elämämme valintojen kautta ja aivoille antamiemme impulssien seurauksena.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Bartle_Test

    bartlemap

    Tunne fysiologinen pelisi

    Pokeri tarjosi minulle seikkailun omaan fysiologiaani, psyykeeni ja intuitiooni. Amygdalani ja aivoni palkitsemisjärjestelmä joutui kiihkeässä pelissä strategian, loogisuuden, paineen, tunteiden ääripäiden ja impulssien ristituleen. Aivan kuten aikoinaan epäilinkin, sain vahvistuksen myös sille, että pelaaminen muuttaa aivojen rakennetta pysyvästi.

    Noin 8%:lla yhdysvaltalaisista 8-18 –vuotiaista pelaajista on psykiatrisesti diagnosoitu addiktio: aivotutkimukset osoittavat muutoksia heidän hermoston palkitsemisjärjestelmässä. Muutokset ovat samankaltaisia kuin alkoholisteilla ja huumeiden käyttäjillä
    Daniel Coleman, Focus

    dopaminen-reseptors
    addicted-brain

    Addicted Brain, Your Family Doctor

    Kiinnostukseni kehon toimintaan ja pelaamisen aikaansaamiin hermostollisiin ja hormonaalisiin vaikutuksiin syveni. Halusin ymmärtää toimintani fysiologiset syy- ja seuraussuhteet.

    Tein kandidaatin tutkielmani peliriippuvuuden lääkinnällisestä hoidosta. Paneuduin aivojen mielihyväkeskuksen toimintaan ja sen häiriöihin erilaisissa yhteyksissä. Tutkin eri muunnoksia lääkkeestä nimeltä Naltreksoni, jota jo pari vuosikymmentä on käytetty alkoholismin hoidossa. Viime vuosina Naltreksonia on yhä enenevissä määrin alettu tutkia myös peliongelman hoidossa. Unelmani oli, että jokin päivä kykenisin osallistumaan peliongelman lääkinnällisen ratkaisukeinon kehittämiseen. Ohjaajani oli terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija, joka oli vuosien saatossa haastatellut satoja peliongelmaisia niin kolikkopelaajia kuin pokerinpelaajiakin. Keskustelut hänen kanssaan toivat perspektiiviä.

    Tarkoitukseni oli jatkaa gradussa pelaamisen mahdollisten hormonaalisten muutosten analysointiin.

    Jokainen pelipöydässä aikaa viettänyt tietää käsitteen ”pokerihiki” – tuon normaalihiestä täysin poikkeavan hajunystyröitä niin ihanasti stimuloivan aromin, joka syntyy kehomme stressihormoneista odottaessamme vastustajan aikapankin matelevan tuskallisen hitaasti kohti nollaa hänen miettiessään maksaako bluffimme vai ei. Pokeriturnauksessa vieraillessa tuon stressiin, jännityksen ja odotuksen voi aistia joka solullaan ihmisten eleissä, ilmeissä ja katseissa. Nuo pienet nyanssit pupillin liikkeissä ja kehonkielessä kertovat adrenaliinin aikaansaamasta hermostuneisuudesta ja odotuksesta. Ilmapiiri on jännittynyt. Kuin energiakenttä, se muodostuu niiden ihmisten synergiasta, joiden veri vetää riskiin, saavuttamiseen ja palkkion odotukseen. Olet haiden – tappajien ja saavuttajien joukossa.

    Vuodet yliopistossa opettivat minulle, ettei minusta ole tutkijaksi. Olin aivan liian hektinen ja kärsimätön. Rikoin kaikki laboratorion turvasäännöt luomalla innovatiivisia vaihtoehtoisia pikaisia synteesireittejä pääkallokuvin varustetuille reagensseille ja niiden tuskallisen hitaille kaavoihin kangistuneille välivaiheille ja synteeseille. Kaipasin toimintaa ja visiointia – sitä samaa painetta ja jännitystä, mitä pelipöytä minulle tarjosi. Aivoni kaipasivat dopamiinia.

    P.S. Mikäli joku haluaa haastaa minut vaikkapa pokerin, tieteen tai elämänfilosofian heads uppiin, niin minut tavoittaa esimerkiksi Twitteristä: Olli Mikael Rundgren @playing4science

Tilaa, niin saat tietää milloin tarina jatkuu

And get notified when we release our first game, Antidote by Psyon Games.

Olli Mikael Rundgren

Olli Rundgren

Pelit

  • On aina rakastanut pelejä.
  • Pelannut jalkapalloa 26 vuotta.
  • Tienestit osa-aikaisena pokeriammattilaisena; €400.000.
  • Yksi perustajista ja toimitusjohtaja yrityksessä Psyon Games
  • Uskoo, että maailman johtajien tiedettä halveksivat mielipiteet tulisi ampua alas: Trump VS Science

Tiede

  • Opiskeli kemiaa, fysiikkaa, solu- ja molekyylibiologiaa ja pedagogiaa Jyväskylä yliopistossa.
  • Kirjoitti kandidaatin tutkielman peliriippuvuuden lääkinnälliseen hoitoon liittyen.
  • Kirjoitti gradun tieteellisen viihteen ja pelien kautta tehtävään impaktiin liittyen.
  • Opiskeli luonnontieteiden opettajaksi vaikuttaakseen positiivisesti nuorten ajatusmaailmaan.
  • Rakastaa filosofiaa ja psykologiaa.
  • Lukee yhden kirjan viikossa.

Missio

Missio on yhdistää kaksi intohimoaan; pelit ja tiede ja tehdä niillä iso positiivinen vaikutus maailmaan.

Muuta

  • Rakastaa ja vihaa politiikkaa
  • Rakastaa paineen alla olemista.
  • Uskoo, että lopulta hyvä voittaa pahan...