1. Oman pelipöydän löytyminen

    Etsin pitkään paikkaani ja työuraa, jota haluaisin. Valmistelin jo graduani pelaamisen aiheuttamista hormonaalisista muutoksista, kunnes kolme vuotta sitten huomasin elämäni kulkeneen täyden ympyrän – oli aika palata rakastamaani pelimaailmaan.

    Olin kuuntelemassa Rovion Peter Vesterbackan inspiroivaa puhetta peleistä ja niiden tulevaisuudessa. Tuon esityksen jälkeen muutin heti ammatillista suuntaani. Vaihdoin gradun aiheeksi ”Kuinka tehdä pelien avulla impaktia” ja lopetin osa-aikaisenkin pokerin pelaamisen ja aloitin sijoittamaan pokerivoittojani pelien tutkimiseen ja kehitystyöhön.

    Ymmärsin, että minulla oli vuosien aikana kertynyt uskomaton pääoma peleistä sekä tieteestä ja, että kykenisin ehkä yhdistämään intohimoni ja tekemään skaalattavan impaktin. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet ammatillisesti ylivoimaisesti parasta aikaani elämässäni. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, jotka jakavat vision ja päässyt miltei polttamaan rollini uuden rakkaan taitopelin opettelussa.

    Usein pokeripöydän ääressä minulla oli tunne, että hukkaan elämääni. Riskeeraan ja nautin impulsseista, joilla ei ole mitään merkitystä tai arvoa – ainoastaan rahassa mitattava hyöty, jonka saisin itselleni. Koin olevani voittaja pienessä pelissä, joka metapelin osana oli nettoarvoltaan mitätön tai negatiivinen.

    Nykyisessä missiossani riski on saanut uuden syvemmän merkityksen. Olen miltei tuhlannut vuosien säästöni ja nauttinut joka hetkestä kokiessani riskeeraavani asian puolesta, joka on uskomattoman tärkeää.

    Aloin tutkia, kuinka ihmisen mieleen voisi vaikuttaa. Kokemukseni pelipöydän intensiivisyydestä ja aivoihin tekemästä vaikutuksesta saattaisi olla avainasemassa tunteiden stimuloinnissa. Tavoitteena on saada ihmiset ajattelemaan, ymmärtämään ja etsimään totuutta. Tätä prosessia voi kutsua myös viihteelliseksi tieteeksi.

    brains

    Ihmisen aivot ovat mielettömän hieno mysteeri. Ymmärrämme vain hitusen verran tästä uskomattomasta kokonaisuudesta. Me voimme muokata aivojamme valinnoillamme. Voimme myös kannustaa ihmisiä elämään ja ajattelemaan tavalla, joka tukee yksittäisten ihmisten onnellisuutta, mutta myös koko lajimme selviytymistä niin, että tämä kaikki tapahtuu ekosysteemimme reunaehtojen mukaisesti.

    Puhuin jo aiemmin myyntipsykologian voimasta – mielten taitopelistä: kuinka ihmisille myydään mielikuvia ja ajatuksia? Voisiko ihmisille myydä jotain, jota he oikeasti tarvitsisivat; ymmärrystä omasta käyttäytymisestään ja suhteestaan ympäröivään maailmaan? Tekisikö se ihmiset onnellisemmaksi? Olisiko mahdollista yhdistää pelipöydän kortteja niin, että lopputulos voi jopa muuttaa ihmiskunnan ja ekosysteemin törmäyskurssin?

    Kuinka bluffata ihmisiä – pelastaa maailman tulevaisuus?

    Miten taitopeliä pelataan niin, että ihmisille myydään ymmärrystä ja uteliaisuutta ja motivaatiota oppia lisää?

    Tämä kysymys askarruttaa luonnontieteen opettajia ympäri maailman ja se askarruttaa myös valtiotason johtoa, sillä yhä suurempi osa tulevaisuuden työpaikoista sijaitsee STEM –alueella. alueella (science, technology, engineering and mathematics). Tästä huolimatta nämä oppiaineet eivät houkuttele nuoria. Nuorten mielikuvissa nämä oppiaineet ovat vaikeita, haastavia, työläitä sekä epäseksikkäitä. Perinteisesti nuoria yritetään innostaa luonnontieteiden pariin tekemällä opetusreformeja ja muutoksia luokkahuoneessa – opettamalla nuoria paremmin. Yllättävää voi olla, että isoin impakti tehdään kuitenkin muuta kautta. Vain tarkkanäköisin ja ymmärtäväisin havaitsija kykenee näkemään metapelin ulottuvuudet.

    Muutama vuosi sitten ymmärtäessäni mielten taitopelin voiman, havaitsin, kuinka nuoriin tehtiin viihteen avulla impakti, mitä ei yksikään opetussuunnitelman reformi kykenisi tekemään. Aloin katsomaan televisiosarjaa nimeltä The Big Bang Theory, joka on saavuttanut valtaisan suosion niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Hyvin pian ymmärsin, että tuo sarja oli täynnä juuri niitä syvälle vietyjä psykologisia meta-pelin keinoja, joilla tupakkateollisuus oli tapattanut tuottojen motivoimana miljoonia ihmisiä viime vuosisadalla ja uhkapeliteollisuus oli saanut nuoret rakentamaan identiteettinsä korttien ympärille ja, että kaikki ne ovelimmat tavat, joilla nuoret oli saatu rakastumaan elämää ja aivoja vangitseviin kohteisiin, oli nyt kopioitu koko perheen rakastamaan televisiosarjaan, jossa tiede assosioitiin statukseen, seksiin, valtaan hyviin ystävyyssuhteisiin, hauskoihin stereotypioihin ja mielenkiintoisiin ihmisten välisiin dynamiikkoihin aina kliseisempään ”naapurin kissa” -asetelmaan saakka.

    thebigbangtheory

    Sarja tietysti palveli uskomattoman hyvin sitä suuren meta-pelin agendaa, Yhdysvaltojen kansallista tavoitetta ohjata lisää nuoria luonnontieteiden pariin, jotka lähivuosikymmeninä tulisivat olemaan hyvin arvokasta työvoimaa kansakunnalle. Sarjaahan näytettiin globaalisti laajasti, joten impakti on ulottunut kauas Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle nostaen luonnontieteilijöiden profiilia – statusta, lisäten luonnontieteen opintojen houkuttelevuutta jopa niin että tiedostavan mielen arvioinnin mukaan jopa 50% nuorista on halukkaampia opiskelemaan STEM –aineita The Big Bang Theoryn ja Brian Coxin ansiosta, joka hänkin tekee äärettömän tärkeää työtä tieteen popularisoinnissa.

    Kuka tai ketkä ikinä suunnittelivatkaan The Big Bang Theory –sarjan konseptin, tekivät joko käsittämättömän suuren positiivisen impaktin mahdollisesti koko maailman tulevaisuutta ajatellen tai sitten kaikki oli vain sattumaa. Itse uskon tietenkin älykkään ja suunnitelmallisen ihmisen tai ihmisten suunnitelmalliseen mielten taitopeliin.

    Mikäli arvaan totuuden oikein, sitä ei tietenkään haluta paljastaa. Me ihmiset haluamme oppia, emme tulla opetetuksi. Me haluamme itse löytää, emme tulla johdetuksi harhaan – edes positiivisessa mielessä. Useimmiten ennen nauroin salaliittoteorioille. Maailma osoittautuu kuitenkin joka päivä yhä uskomattomammaksi paikaksi.

    Sosiaalipsykologiasta tunnetaan, että meidän elämämme isot valinnat määräytyvät hyvin usein nuorena annettujen vaikutusten seurauksena. Valitsemme puolisomme piirteet, työuramme, uskomuksemme ja paljon muita merkittäviä asioita mahdollisesti jo hyvin nuorena. Tämä kaikki tapahtuu usein tietoisen mielen ulottumattomissa, mutta tämä ihmisen käyttäytymisen perusta tarjoaa mielen taitopelin parhaille pelaajille uskomattoman mahdollisuuksien maailman. Se tarjoaa myös merkittävän vastuun.

    Ette ikinä arvaa kuinka hienoja asioista syntyy, kun pelien koukuttavuus ja interaktiivisuus tullaan yhdistämään viihteellisen tieteen tarkoituksen mukaiseen missioon.

    Screen Shot 2015-12-18 at 15.32.15

    P.S. Mikäli joku haluaa haastaa minut vaikkapa pokerin, tieteen tai elämänfilosofian heads uppiin, niin minut tavoittaa esimerkiksi Twitteristä: Olli Mikael Rundgren @playing4science

Tilaa, niin saat tietää milloin tarina jatkuu

And get notified when we release our first game, Antidote by Psyon Games.

Olli Mikael Rundgren

Olli Rundgren

Pelit

  • On aina rakastanut pelejä.
  • Pelannut jalkapalloa 26 vuotta.
  • Tienestit osa-aikaisena pokeriammattilaisena; €400.000.
  • Yksi perustajista ja toimitusjohtaja yrityksessä Psyon Games
  • Uskoo, että maailman johtajien tiedettä halveksivat mielipiteet tulisi ampua alas: Trump VS Science

Tiede

  • Opiskeli kemiaa, fysiikkaa, solu- ja molekyylibiologiaa ja pedagogiaa Jyväskylä yliopistossa.
  • Kirjoitti kandidaatin tutkielman peliriippuvuuden lääkinnälliseen hoitoon liittyen.
  • Kirjoitti gradun tieteellisen viihteen ja pelien kautta tehtävään impaktiin liittyen.
  • Opiskeli luonnontieteiden opettajaksi vaikuttaakseen positiivisesti nuorten ajatusmaailmaan.
  • Rakastaa filosofiaa ja psykologiaa.
  • Lukee yhden kirjan viikossa.

Missio

Missio on yhdistää kaksi intohimoaan; pelit ja tiede ja tehdä niillä iso positiivinen vaikutus maailmaan.

Muuta

  • Rakastaa ja vihaa politiikkaa
  • Rakastaa paineen alla olemista.
  • Uskoo, että lopulta hyvä voittaa pahan...