1. Harhainen peli

    Kuluneet kymmenen vuotta ovat aukaisseet silmiäni monella tapaa. Ihminen on aina jollain tapaa oman maailmankuvansa vanki. Maailmankuvamme ei koskaan vastaa todellisuutta, vaan se on aina suuresti vääristynyt sisällöltään ja siinä olevien asioiden painotuksiltaan. Opiskelu toi minulle perspektiiviä esimerkiksi uhkapelimaailmaa kohtaan.

    Kymmenen vuotta sitten pidin uhkapelaamista erittäin suurena ongelmana ja yhteiskunnallisesti hyvin haitallisena ilmiönä. Nykyään sen kokoluokka vastaa mielessäni ehkä noin pisaran suhdetta maailman ongelmien ja vääryyksien valtamereen.

    Uskon edelleen uhkapelaamisen valvontaan ja mainonnan säätelyyn ja rajoittamiseen. Erityisesti alaikäisten suojeleminen on hyvin tärkeää. Nuoret aivot eivät ole vielä kypsyneet tarpeeksi. Mitä nuorempana uhkapelien pariin eksyy, sitä todennäköisemmin kehittyy peliriippuvuus.

    Viihteenä niin pokerilla kuin muillakin uhkapeleillä on varmasti paikkansa maailmassa ja tietyn tasoisena yhteiskunnallisena ilmiönä uhkapelien vaikutus voi olla jopa positiivinen. Tästä huolimatta aivan kuten pokerikin, myös yhteiskuntien rakentaminen on taitopeli, johon väkisin kuuluu säännöt – T&C. En tiedä yhtään onnistunutta yhteiskuntaa, joka ei säätelisi uhkapelejä jollain tasolla.

    Toki ymmärrän, että eri intressiryhmät usein muuta väittävät. Ison kuvan näkeminen objektiivisesti tuntuu hyvin hankalalta suurimmalle osalle ihmisistä. Tai ehkä se usein nähdään, muttei siitä välitetä. Tämäkin on ymmärrettävää.

    Gambling is the child of avarice, the brother of inequity and the father of mischief…” This is a vice, which is productive of every possible evil.. In a word, few gain by this abominable practice, while thousands are injured.
    George Washington

    Aika on varmasti eri, eikä nettosumma varmaankaan ole aivan näin karmea, kuin Mr Washington aikoinaan kuvasi, mutta kyllä tämä mielipide on varmaan suuren ajattelijan sydämessä kokonaisuutta ajatellen muodostunut.

    Yksilöpelin vapaus

    Vaikka Suomi onkin kaiken kivan kieltämisen ja rajoittamisen luvattu maa, edes yläkertaan vedoten pakko ei useinkaan ole paras keino.

    Olen oppinut arvostamaan yksilön valinnan vapautta, edes näennäistä sellaista. Emmehän me ikinä oikeasti ole vapaita valitsemaan, mutta me tarvitsemme tunteen vapaudesta.

    Yksi iso ongelma valinnanvapautta ajatellen on riippuvuuksien vaikutus ihmisen vapaaseen mieleen. Fyysiset ja psyykkiset riippuvuudet ja niillä tarkoitushakuinen rahastaminen herättävät eettisiä kysymyksiä, sillä ihmisen voidaan katsoa menettäneensä mahdollisuuden valita vapaasti, mikäli hänelle on syntynyt tarpeeksi syvä fyysinen tai psyykkinen riippuvuus.

    Tulevaisuus tuo teknologian ja tieteen kehittymisen myötä entistä enemmän monimuotoisia tapoja koukuttaa ihmismieltä ja kehoa. Toivon totisesti, että näiden tapojen kehittäjiltä ja hyödyntäjiltä löytyy moraalista selkärankaa.

    Mielten taitopeli

    Nyt on aika siirtyä panostasoilla kohti oikeita High Stakes pelipöytiä ja aloittaa käsittelemään paljon suurempaa peliä – peliä, jonka säännöt ovat vain harvojen ja valittujen tiedossa –peliä, jonka ulottuvuudet kykenevät ymmärtämään vain lukeneimmat, ovelimmat, loogisimmat, ymmärtäväisimmät mielet – peliä, jota pelaavat niin enkelit kuin paholaisetkin.

    Opin pokerista valtavasti. Se vaikutti ajatteluuni ehkä enemmän kuin uskallan itselleni tunnustaakaan. Strategiset positioinnit, syy- ja seuraussuhteet, hallittu riskinotto, fysiologian tunteminen ja pelon kukistaminen ja oman käyttäytymisensä syvällinen ymmärtäminen olivat kaikki asioita, joihin pokeri inspiroi minua suuresti.

    Maailmaa voi kuvata äärettömällä määrällä pelejä ja niiden meta-pelejä. Meta-peli on peli, jota edellinen peli on osa. Pokeri on taitopeli ja sen meta-pelinä voidaan ajatella yksittäisen ihmisen elämän taitopeliä. Tämän elämänpelin meta-peli on esimerkiksi se lähin yhteisö esimerkiksi perhe, jonka osa yksittäisen ihmisen elämän taitopeli on.

    Kun taitopeliketjussa edetään pokerista ylöspäin tarpeeksi monta kertaa, niin päästään yhteiskuntien ja lopulta koko maailman rakentamisen taitopeliin. Ylimpänä tasona voidaan ajatella koko ihmiskuntaa osana ekosysteemiä. Ehkä taitopeli laajenee tulevaisuudessa käsittämään muita planeettoja ja galakseja.

    Viimeiset vuodet olen syventynyt paljon myyntipsykologiaan; markkinointiin ja brändäykseen, jotka yksinkertaistettuna tarkoittavat ideoiden levittämistä ja mielikuvien muokkaamista.
    Kyse on mielten taitopelistä.

    Tämän taitopelin laaja-alainen hahmottaminen ja ymmärtäminen on herättänyt minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Me ihmiset liikumme isomman voiman saattelemana kuin sätkynuket näkymättömän käden ohjauksessa.

    Marketers spend money, take our time and transform our culture. It’s quite a powerful position to be in.
    Seth Godin

    Epäeettinen markkinointi on tappanut enemmän ihmisiä kuin kaikki maailman sodat yhteenlaskettuna, toteaa eräs maailman markkinointiguruista.

    Lukekaa uudestaan tuo edellinen lause.

    Vielä kerran.

    Kaikista uskomattominta on, että tämä kaikki tehdään usein täysin laillisesti. Me hiljennymme hetkeksi maailmansodan uhreja muistaaksemme. Me emme hiljenny muistelemaan epäeettisen mielten taitopelien uhrien kohtaloa, sillä tämä on niin vaikea käsite, että vain harvat kykenevät ymmärtämään tämän likaisen totuuden ulottuvuudet.

    Harvat edes tajuavat millaisessa limbossa elävät. Kenet tahansa voi aivopestä millaiseen todellisuuteen tahansa. On helppo päivitellä kiihkoradikaalien uskovaisten väkivallan tekoja ja ihmetellä millainen mieli kykenee sellaiseen. Samalla jää helposti havaitsematta se millaisessa pelissä itse onkaan pienenä pelimerkkinä. Jos ihmiset tietäisivät ketkä heidän maailmankuvansa ja identiteettinsä omistavat, he saattaisivat ehkä yllättyä. Tämä on sitä taitopeliä siinä raskaimmassa sarjassa. Se on sitä isojen poikien painia.

    Moni ei tiedä sitäkään, että useat maailman arvokkaimmista brändeistä perustuvat velhomaisesti valmisteltuun valheeseen.

    Ihminen valitsee aina vapaasti vain maailmankuvansa sallimissa rajoissa.

    Pokeri on taitopeli

    Välillä on ollut hauskaa seurata pokerin taitopeliluonteen ympärillä pyörinyttä keskustelua ja poliittista peliä. Taitopeliluonnettahan on ratkaistu maailmalla ihan oikeusasteissa asti. Hupaisaa. Vielä nykyäänkin aloittelijat usein kysyvät: onko se pokeri taitopeli?

    Ei tarvita kovinkaan syvällistä perehtymistä, jotta ymmärtää pokerin olevan taitopeli. Tämähän on selvä totuus.

    Jostain syystä keskustelu pidetään kuitenkin tämän teeman ympärillä. Miksiköhän? Yllättävää voi olla, että ehkä näin tehdään molempien osapuolien tahdosta; uhkapeliteollisuuden, sekä uhkapelaamista säätelevien valtion virkamiesten taholta, hieman eri syistä tosin.

    Miksi pokerin brändi on taitopeli?

    Minäpäs avaan hieman.

    Kaikkien yhteiskuntien rakennuspilareina ovat arvot. Arvot ovat yhteydessä tunteisiimme ja sen kautta käyttäytymiseemme. Yhteiskunnat, jotka muodostavat parhaat arvot – pitävät yllä hyödyllisimpiä tunteita – menestyvät yhteiskuntien välisessä kilpailussa. Tällaisia arvoja ovat esimerkiksi luottamus, rehellisyys, pyhyys, kansallistunne, vapaus jne.

    Myös ”kilpailu” on yksi yhteiskunnassa promottava arvo.

    Miksi?

    Siksi, koska yhteiskuntien rakennuspelissä yhteiskunnat, joissa on promottu kilpailua ovat pärjänneet kilpailussa sellaisia yhteiskuntia vastaan, joissa kilpailu ei ole ollut yhteiskunnan perusarvoja.

    Tarvitaan lisää kilpailua ja markkinataloutta, jotta pärjäämme globaalisti kovenevassa kilpailussa.

    Kuulostaako tutulta?

    Viimeisintä esimerkkiä ison ei-kilpailuyhteiskunnan romahtamisesta ei tarvitse hakea kovinkaan kaukaa historiasta lähinaapurista.

    Taitoa arvostetaan ja promotaan yhteiskunnissa siksi, että taito auttaa kilpailussa pärjäämisessä. Kun omassa heimossa on taitavia yksilöitä, se hyödyttää myös muita heimolaisia. Taitopeli taas tarkoittaa sitä, että pelin sisäisessä kilpailussa voi pärjätä, kun on taitava.

    Jo pienestä asti korviimme on supatettu: ”Voi Pikku-Pena olet niin taitava! Sinusta voi tulla vaikka mitä!”

    Brändejä rakentaessa halutaan aina tehdä vaikutus syvälle ihmisen alitajuntaan ja tunteisiin. Eikö tunnukin hyvälle, kun joku sanoo sinua taitavaksi?

    Pokerin brändi on taitopeli siksi, että näin tehdään pesäeroa tuuripeleihin ja assosioidaan pokeri positiiviseen mielleyhtymään; taitoon.

    Mastery: Meillä on sisään rakennettu halu kasvaa ja kehittyä – ”tulla taitavammaksi”.

    Kilpailu ja taitopeli ovat kuitenkin käsitteinä hyvin hämääviä. Ne kuulostavat hyvältä ja vetoavat ihmisen sisäiseen haluun kasvaa ja kehittyä. Taitopeli tai kilpailu itsessään eivät kuitenkaan ole arvokasta, vaan se mitä ne heimoon, yhteiskuntaan tai maailmaan tuottavat.

    Taitopelin status ei yksin riitä perusteluksi säätelylle tai säätelemättömyydelle.

    Urheilulajit perustuvat taitoon. Ne sallitaan ja niihin kannustetaan ihmisiä, sillä ne kannustavat liikkumaan ja pitävät yllä voitontahtoa. Urheilutähdet ovat sohvaperunoiden ja pyöristyvän kansakunnan joukossa tärkeitä roolimalleja.

    Nollasummapelien, tai jopa nettoarvoltaan negatiivisten pelien promoaminen tai säätelemättömyys yhteiskunnallisesti on typerää ja jopa mahdoton ajatus ajatellen taitopelien metapeliä; yhteiskuntien rakentamisen taitopeliä.
    Tästä syystä tuuripelejä ja taitopelejä säännellään.

    Esimerkiksi markkinointi; mielten taitopeli – pahimmillaan ihmisten aivopesu – on todellakin taitopelien aatelia, sitä isojen poikien painia. Silti kukaan ei yleensä kehtaa väittää, etteikö esimerkiksi tupakan, alkoholin tai huumeiden markkinoinnin taitopelien pitäisi olla säädeltyä, tai jopa kiellettyä.

    Ainakaan niiden markkinoinnin vapauttamista ei yleensä perustella markkinoinnin taitopeliluonteella.

    Mahtaa olla painavat perusteet, että yksilönvapauden ja kilpailun arvojen äänekkäin äänitorvi Yhdysvallat kieltää vapaita kansalaisiaan pelaamasta taitopeliä; nettipokeria, jonka brändi on johdettu kilpailusta.

    Mitä laajemmassa mittakaavassa kansalaiset rakentavat identiteettiään negatiivisen tai nollasummataitopelin varaan, sitä negatiivisemmin yhtälö vaikuttaa yhteiskunnan rakentamisen metapeliin.

    Aivan kuten pokerissa pelaajat kilpailevat taidoistaan toisiaan vastaan, myös yhteiskuntien rakentamisen taitopelissä yhteiskunnat kilpailevat toisiaan vastaan. Verotus, koulutus, säätely, yhteiskunnan vaalimat arvot ovat kaikki osa tätä taitopeliä.
    Paras pelaaja voittaa.

    Kyllähän tämän kokonaisuuden moni metapelin pelaaja hahmottaa, mutta väkijoukon mielillä, tunteilla ja impulsseilla pelaaminen jotenkin on vain niin helppoa ja houkuttavaa. Meillä on psykologinen taipumus muokata maailmaa omiin tarpeisiimme sopivaksi. Olemme usein vilpittömästi valikoivan sokeita kokonaisuudelle.

    Ihmisten mielillä pelaamiseen liittyy kuitenkin myös vastuu. Viisaus on harvinainen lahja ja harvoin harjoitettu taitopeli.

    Tiedättekö muuten mikä on ensimmäinen keino, miten rahapeliautomaatteja pelaavaa peliongelmaista hoidetaan?

    Hänen uskonsa murskataan.

    Hänelle avataan rahapeliautomaattien logiikka ja havainnollistetaan, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia voittaa kyseisessä pelissä pitkässä juoksussa.

    Lienee tarpeetonta kertoa miksi sama metodi ei toimi nuorta peliongelmaista pokerinpelaajaa hoitaessa. Hän nimittäin tietää, että pokeri on taitopeli.

    On hienoa kuulua siihen valittuun joukkoon; siihen joukkoon, joka on yhdessä pahaa maailmaa vastaan – niitä tietämättömiä ja ymmärtämättömiä. On hienoa kuulua siihen joukkoon, joka tietää totuuden.

    Meillä pokerin pelaajilla ja paljon parjatuilla Päivi Räsäsen kristillisdemokraateilla onkin ehkä enemmän yhteistä kuin etukäteen olisi kuvitellut.

    Edelleen; pokeri ja uhkapelit ovat pieni osanen maailman metapeleissä. Vastaavia ja paljon pahempia taitopelejä löytyy lukemattomia. Minua kuitenkin koskettaa erityisesti juuri tämä taitopeli, koska aika hyvin siihen olen monelta kantilta tutustunut, ja sitä vieläkin intohimoisesti etäisesti rakastan.

    Mikäli joku haluaa vakuuttaa minut ajattelemaan kokonaisuudesta toisin, niin olen valmis muuttamaan mielipiteeni parempien näkemysten ja todisteiden valossa.

    Tässä on muuten kaveri, jollaista harvoin haiden joukosta löytää: Dan Coleman.

    http://www.cardplayer.com/poker-news/17492-one-drop-winner-daniel-colman-didn-t-talk-to-media-because-he-sees-poker-as-a-very-dark-game

    Kaikkina aikoina, kaikkien kulttuureiden kaikissa heimoissa yksi heimon tärkeimmistä arvoista on ollut lojaalius omalle heimolle ja jaetulle maailmankuvalle. Vain tällä tavoin heimo pysyy yhtenäisenä ja sen tulevaisuus turvataan heimojen välisissä taisteluissa.

    Vaatii poikkeuksellista rohkeutta kyseenalaistaa oman heimon olemassaolon perusta, sahata omaa oksaa, tinkiä saavutetuista eduista, nähdä objektiivisesti kauemmaksi, kuin muut kanssasisarukset, ja tehdä tämä kaikki asemassa, jossa on jo matkalla kohti heimonsa arvostamaa korkeaa statusta. Omiin muroihin kusemista pahempi synti voi olla vain oman heimon muroihin kuseminen.

    Kautta aikojen ajattelevien ja ymmärtävien ihmisten paras selviytymisstrategia on ollut istua seurakunnan takapenkissä ja antaa hiljainen hyväksyntä käynnissä olevalle näytelmälle. Vaatii paljon, että ymmärtää. Vaatii huomattavasti enemmän, että uskaltaa avata suunsa.

    Isossa kuvassa kyse ei itse asiassa ole siitä taitopelin panosten koosta, vaan siitä pelityylin filosofiasta.

    Pelin säännöt – T&C

    Valinnanvapaus on tietynlainen illuusio. Se perustuu siihen, että tunne vapaudesta on yksi perustavanlaatuisimpia primitiivisiä tunteita. Haluamme olla kontrollissa elämässämme. Tämän illuusioon vetoaminen on myös helppo tapa saada ihmiset käyttäytymään haluamallamme tavalla.
    Kerron esimerkin taitopelistä, joka on tappanut miljoonia ihmisiä ja tappaa niitä yhä heikoimpien ja vastustuskyvyttömimpien ihmisten joukossa.

    Viime vuosisadan alussa tupakkajätti Philip & Morris rakensi brändiään älykkyyden ja terveyden ympärille. Tupakointi edusti näitä molempia ja roolimallimarkkinoinnissa käytettiin laajasti muun muassa lääkäreitä.

    philipmorris

    1950-1960 luvulla tupakkayritykset alkoivat kohdata ongelmia. Tiede pystyi osoittamaan tupakoinnin yhteyden keuhkosyöpään ja useisiin muihin tappaviin sairauksiin. Philip & Morris niin kuin monet muutkin tupakkayritykset onnistuivat pitkään taistelemaan tiedettä vastaan piilottelemalla tutkimustuloksia, mutta lopulta heidän oli myönnettävä, että tupakka tappaa.

    Philip & Morris keksi kuitenkin jotain paljon parempaa. Terveys on yksi ihmiselle tärkeimpiä arvoja. Philip & Morris löysi kuitenkin jotain, joka on vielä terveyttäkin tärkeämpi arvo. Se on tunne – illuusio, josta juuri puhuin.

    Philip & Morrisin brändi on vapaus.

    ”People have right to decide.”

    Kumman menettäisit mieluummin; vasemman kätesi vai vapauden päättää omista asioistasi?
    Jos olet niin kuin valtaosa ihmisistä, niin olet valmiimpi luopumaan kädestäsi, kuin vapaudestasi.

    marlboroman

    Tämä onnistunut asemointi ihmisen mielissä – tupakoinnin yhdistäminen valinnanvapauteen – on tehnyt Phil & Morrisista yhden visionäärisimmistä ja eniten tuottavista yrityksistä 1900-luvulla. Samalla ihmiset yrityksen takana ovat pelifilosofiallaan tappaneet suoraan miljoonia ihmisiä.

    visionarycompanies
    – Jim Collins, Build to Last

    Ihmisellä on vapaus valita.

    Mielten taitopelin keinojen ymmärtäminen vaatii syvällistä ymmärrystä psykologiasta, sosiaalipsykologiasta ja myyntipsykologiasta. Pienen pintaraapaisun tupakkateollisuuden käytännön keinovalikoimiin voi saada katsomalla elokuvan Thank You For Smoking.

    Toivoisin ihmisiltä objektiivisuutta. Sitä, että nähtäisiin vähän omaa persettä pidemmälle tämä maailma. Reilu 30 vuotta ihmisluonteeseen tutustuessa on pakko myöntää, että tämä taitaa olla vaan toiveajattelua. Ehkä Ayn Rand oli oikeassa. Onkohan totuutta ilman preferenssiä olemassakaan?

    P.S. Mikäli joku haluaa haastaa minut vaikkapa pokerin, tieteen tai elämänfilosofian heads uppiin, niin minut tavoittaa esimerkiksi Twitteristä: Olli Mikael Rundgren @playing4science

Tilaa, niin saat tietää milloin tarina jatkuu

And get notified when we release our first game, Antidote by Psyon Games.

Olli Mikael Rundgren

Olli Rundgren

Pelit

  • On aina rakastanut pelejä.
  • Pelannut jalkapalloa 26 vuotta.
  • Tienestit osa-aikaisena pokeriammattilaisena; €400.000.
  • Yksi perustajista ja toimitusjohtaja yrityksessä Psyon Games
  • Uskoo, että maailman johtajien tiedettä halveksivat mielipiteet tulisi ampua alas: Trump VS Science

Tiede

  • Opiskeli kemiaa, fysiikkaa, solu- ja molekyylibiologiaa ja pedagogiaa Jyväskylä yliopistossa.
  • Kirjoitti kandidaatin tutkielman peliriippuvuuden lääkinnälliseen hoitoon liittyen.
  • Kirjoitti gradun tieteellisen viihteen ja pelien kautta tehtävään impaktiin liittyen.
  • Opiskeli luonnontieteiden opettajaksi vaikuttaakseen positiivisesti nuorten ajatusmaailmaan.
  • Rakastaa filosofiaa ja psykologiaa.
  • Lukee yhden kirjan viikossa.

Missio

Missio on yhdistää kaksi intohimoaan; pelit ja tiede ja tehdä niillä iso positiivinen vaikutus maailmaan.

Muuta

  • Rakastaa ja vihaa politiikkaa
  • Rakastaa paineen alla olemista.
  • Uskoo, että lopulta hyvä voittaa pahan...